Nyt väsyttää. Tympii. Jatkuvasti saa miettiä mitä laittaa ruuaksi. Mitä ehtii tehdä ja syökö poika sitä? Saako lapset varmasti tarpeeksi vitamiineja?
Ja nyt ollaan koko ajan kipeenä. Onko tää tavallista yskää vai jotain muuta? Koska nousee kuume? Miten hoidetaan kipeät lapset?
Hoitoaikoja pitäis ilmoittaa vaikkei tiedä omia työvuoroja. Mitä ilmoittaa jos mieskään ei tiedä aikojaan?
Lapsilla on koko ajan jotakin ja niille haluais antaa aikaa. Entäs parisuhde?Koska ollaan perheellä? Entä sukulaiset ja muut tutut?
Remonttikin on tekemättä. Ja koko koti vaatis siivousta ja turhista tavaroista pitäis päästä eroon.
Töihinkin pitäis paneutua ettei tuntis itteään vaan vapaamatkustajaksi. Ja joskus tuntuu että kaikki arvostelee sun tekemisiä.
Lisäksi pitäis liikkua ja järjestää miehelle omaa aikaa.
Lapsille on suunniteltava seuraavan kauden vaatteita sekä katsottava että kaikki sopii.
Itsensä voikin sitten unohtaa ja uudet vaatteet vai voiko? Pakko jos rahat menee kaikkeen pakolliseen.
Kodinkoneet vaatis vaihtoa ja joku vois sisustaa tai laittaa pihaa.
En välitä mitä muut ajattelevat, mutta tuntuu ettei kukaan välitä musta.
Kun nää väsyn aiheet loppuisivat. Niin ne loppuvatkin jos ajattelen että lapsille tai miehelle sattuis jotain tai työt loppuisivat. Meiltä muuten loppuukin neljältä vakkarilta työt. Jos pääsis lähemmäs töihin. Tuskin kun muut mahdolliset paikat ovat vaikeamman kulun takana tai kauempana. Oma sairaus vie mehut ja unen puute ei helpota.
Onneksi en ole aivan yksin. Tosin se lloin olisin vastuussa vain itseatäni.
Yritän kuitenkin ajatella, että asiat voisivat olla avan erilailla. Moni asia voisi olla paremmin.Siihen varmasti pystyn itse vaikuttaa jonkin verran. Toki asiat voisivat olla huonomminkin ja sitä en halua, koska asiani ovat kuitenkin ihan hyvin. Kohta on kesä ja saa pidettyä lomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti