Olimme ekaa kertaa tytön syntymän jälkeen kaksin mieheni kanssa. Viime kerrasta on siis melkein kaksi vuotta. Silloin olimme synnyttämässä tyttöstämme. Nyt olimme melontaseuran vajakurssilla. Lapset olivat mieheni vanhemmilla hoidossa. Yllätyin ettei lapsista erossa oleminen ollutkaan niin outoa kuin viimeksi, mutta tokihan nyt olen ollut töissäkin ilman lapsia.
Vajakurssilla oli hieman motivaatio hukassa, kun tiedän etten tarvitse noita opittuja tietoja useampaan vuoteen, koska melomme koko sakki yhdessä ja silloin käytämme inkkarikanoottia emmekä kajakkia, johon opeteltavat taidot liittyivät. Lapset, kun ovat niin pieniä että kaksikkoon niitä emme vielä laita kyytiin. Ja lisäksi olin herännyt aamuyöllä kello neljä lähteäkseni töihin ja selän sain kipeämmäksi noustessani erään kajakki harjoituksen jälkeen. Kiukutti suoraan sanottuna. Vaikka oli kyllä aivan ihana juttu, että näihin asioihin saa opastusta, kun kalusto tuntuu olevan lujilla virheellisten toimintatapojen vuoksi. Toivottavasti tämä kurssi kerrataan, kun meillä on lapset niin isoja, että voisimme mekin pakata kajakit mukaan ja lähteä melomaan jonnekin muualla.
Iso kiitos Kyrönjoen koskihäjyille!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti