Aamupäivällä lähtiessämme autolle huomasimme kuinka liukas piha olikaan. Muutaman pyllähdyksen jälkeen pääsimme autolle. Kerhoon siis oli suunta. Ehdittiin eikä oltu edes vipoja. Siellä oli uusi yllätys. Kuvaspäivä!!!
Ekana tietysti katsoin, että mitäköhän lapsilla on päällä ja mitä itsellä. Paljonko on jotain aamupalaa rinnuksilla. Jes siistit vaatteet, ajattelin. Sitten poika veti itkut, kun ei halunnutkaan kuvaan. Ja kuvan jälkeen uudelleen, kun olisi halunnut paremman kuvan. Huokasin helpotuksesta, kun otettiin vain ryhmäkuva. Vaikka olis ne yksityiskuvatkin kivoja. Kiva kerhopäivä meillä oli kuitenkin.
Kerhon jälkeen on ulkoiltu ja tehtiin runebergin tortut loppuun. Eilen niihin tehtiin pohjat. Olin unohtanut, että niihin laitetaan pipareita ja oli kaivettava kaapista jotain muita keksejä. Ihan hyviä tuli tollaisilla murokekseilläkin. Ainakin itse tykkäsin.
Poika innostui sitten tekemään ystävänpäiväkortteja. Omia piirustuksia ja leikkauksia niihin tuli. Ihana oli, kun muutamaan tuli sydänkin ja meidän remppa-apu sai oman kortin varustettuna vasaran kuvalla.
Aamulla luimme kirjaa juuri ennen kerhoon lähtöä, kun aikaa tuntui olevan kovastikin. Aluksi en itse oikein pitänyt kirjasta, mutta meillä on se poikinut erilaisia ideoita ja jutteluja niin olen siihen ihan tykästynyt. Lapset sitä välillä pyytävät lukemaan. Tänäänkin meillä alkoi pienet "kipinät" hyppimään ja pomppimaan ympäri taloa. Ja tällainen mietiskelijä, kun olen aloin miettimään ihmisten yksinäisyyttä ja syitä siihen tämän kirjan luettuani lapsille. Niin tämä kirja siis on; Oma pieni pikkuruinen. Kirjoittajat: Ulf Stark ja Linda Bondestam. Poika halusiaisi tehdä tämän kirjan innoittamana sellaisen askartelun jossa olisi iso auringonlasku taustalla ja punertava taivas. Siihen sitten päälle mustasta paperista eläinhahmoja. Itse olen myös alkanut jotenkin nähdä näissä kuvissa jotain ihanaa. Saapa nähdä mitä muuta kirja tuo meille vielä ennen kuin palautamme sen kirjastoon.
Nyt lähden hakemaan laatikollista lasten vanhoja leluja säilytyksestä. Meillä on tapana vaihtaa laatikollinen leluja niin että lasten itse valitsemia leluja viedään laatikossa säilöön ja siinä olleet lelut otetaan takaisin leikkiin. Ne lelut tuntuvat aina niin uusilta leluilta. Tämä tapa on tullut minun lapsuudestani. Näin minun kotonani tehtiin, kun minä olin pieni. Niin pieniin tiloihin ei tarvi mahduttaa kaikkia leluja kerralla. Meillä ainakin tämä toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti