Minä olen kokenut ja koen elämässäni paljon arvostelua, kuten varmaan kaikki. Ja siis paljon negatiivistä, harvoin positiivista. Muutama ihminen tekee sitä jopa tullessaan meille kylään. Arvostelu voi alkaa jopa ovelta jolloin tekisi mieleni sanoa; "Kiitos käynnistä ja heippa!" Yritän kestää sitä parhaan jaksamiseni mukaan. Jopa meidän perheen keskenäisistä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä olemme saaneet kovaakin palautetta mm. kuka meillä keittää kahvin. Nämä asiat ovat loukanneet minua kovasti ja muutamien tuttavien luo kylään meneminen on siksi jopa vaikeaa. En tiedä kuinka olisin. On ollut myös sellainen tilanne jossa todella väsyneenä järjestin lapseni synttäreitä ja olin väsäillyt ne tyypilliset 5 kakkua ja paljon muuta ja minulle ihmeteltiin miksi ihmeessä lapsen kakussa ei ole niitä perinteisiä kynttilöitä. Ja edellisillä synttäreillä eräs tuttava arvosteli lapsellemme tehdyn kortin. Ei kuulemma ollut kiva kun oli yksiosainen.
Olen nieleskellyt näitä asioita melko paljon, koska ei ole kivaa, kun sinne omaan "turvapaikkaan" eli kotiinkin joku jaksaa tulla arvostelemaan. Meidän tapaa hoitaa lapsia, siivota, tapaa olla, luonteenpiirteitä jne on arvosteltu ja monia sellaisiakin asioita joihin emme voi vaikuttaa. Ja syytelty sellaisista asioista joihin emme olisi koskaan voineetkaan vaikuttaa. En oikein jaksa arvostaa kyseisiä ihmisiä. Mutta nyt olen pyrkinyt ottamaan itseäni niskasta kiinni ja yrittänyt olla ystävällinen tai edes hiljaa näiden vierailujen ajan ja nieleskellyt sanojani. Aiemmin yritin kertoa miksi meillä oli jokin asia niin kuin oli, mutta nyt olen ajatellut että ajatelkoon tai luulkoon jotain. Minä pyrin olemaan kuin jotkin kommentit eivät olisi minua loukanneen yhtään. Itken sitten vaikkapa itsekseni myöhemmin. Onneksi kaikki ihmiset eivät ole sellaisia ja kelpaan edes joillekin ihmisille sellaisena kuin olen. Se että en ole kovin puhelias on todettu joidenkin mielessä ilkeydeksi ja mykkäksikin on sanottu.
Nyt käyttäydyn kaikkia näitä ihmisiä kohtaan hienostuneen kohteliaasti. Omista asioistani en heille puhu, miksi pitäisi. Ei heistä ketään tunnu kiinnostavan. Ja pyrin siihen ettei tule mitään kaavamaista käyttäytymistä esim että tietyn ajan välein käytäisiin niin ei voi haukkua käymättä jättämisistäkään joista tulee silti osalta näistä henkilöistä silti palautetta.
Tälläinen purkaus tällä kertaa. Se asia, kun painaa sydäntäni. Josko nyt voisin sen unohtaa ja pyrkiä olemaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja pystyisin huomaamaan näissäkin ihmisissä jotain hyvää. Sitähän meissä kaikissa ihmisissä on pakko olla. Siihen on uskottava. Itseäänhän sitä ihminen vain pystyy muuttamaan. Ja omalla positiivisella käytöksellään ehkä muitakin.
Positiiviset asiani tänään: Kipeänä oleva poika on saanut nukuttua ja juotuakin edes vähän.
Tyttö on nukkunut pitkät päikkärit.
Kaikki kotona on hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti