Lasten unet ja siinä sivussa omat

Minulle on ollut kovaa aikaa se, kun lapset eivät ole nukkuneet kunnolla. Todella lyhyitä pätkiä kerrallaan. Vanhempi lapsi (poika) on nukkunut melko vähän aina, mutta taitojen karttuessa pinnasängystä muodostui painajainen ja aina sitä lähestyessäkin hän alkoi huutamaan. Mitään erityistä syytä siihen ei keksitty. Luovutimme, koska emme enää jaksaneet kun nukutus kesti ja kesti. Meidän sängyssä lapsi nukkui edes joitakin pätkiä. Saatoin saada itse nukuttua jopa puoli tuntia kerralla ja olimme tyytyväisiä. Päiväunet olivat myös hyvin pätkittäisiä ja vaihtelevia. Saatoin kävellä 2tuntia rattaiden kanssa ja tyytyväisenä jättää pojan rattaisiin. Ehtisin ehkä imuroida ja keittää pojalle ruokaa. Nukkuivathan lapset paremmin ulkona. Otin imurin ja imuroin eteiskäytävän kunnes itkuhälyttimestä kuului valtava huuto. Se siitä. Minulla oli etupäässä vastuu nukutuksista, koska olin kotona ja mies töissä ja nukkui tietysti päivisin. Enpä paljon nukkunut.

Sitten minä palasin töihin ja mies jäi kotiin. Päiväunet pitenivät, mutta yöt olivat vielä tuskallisempia. En edes tiedä millä tuosta ajasta selvittiin. Lapsella ei ollut takaisinvirtausta tai koliikkia. Mikään ei selvittänyt syytä. Unihoitajakin kävi kotona, mutta ei hänkään oikein keksinyt enää mitään keinoa millä voisi uneen vaikuttaa.

Sitten syntyi toinen lapsemme ja olimme päättäneet että teemme kaiken vielä paremmin. Olihan oltava jokin keino mikä auttaisi. Alku meni taas hyvin, mutta sitten alkoi tämä sama. Nyt saan välillä nukkua jopa useamman tunnin. Mikäli silloin käy niin, että jokin asia vaivaa ja pyörii vaan sängyssä ilman unta on olo toivoton. Onneksi niin käy harvoin. Olen varannut sängyn viereen paperia ja kynän ja kirjoitan mieltä vaivaavat asiat ylös. Mutta aina vaan on päiviä jolloin ei jaksaisi mitään ja pinna kiristyy oudoista asioista enkä tunnista silloin itseäni. Nyt siis on hieman parempi tilanne, mutta aika raskasta silti.

Oma sairauteni vaatisi lepoa ja siksi tuo unettomuus on vieläkin rankempaa. Mutta nyt on parempi hetki onneksi. Välillä myös tuo isoveli heräili, kun näki painajaisia joka yö. Niistä onneksi selvisimme, kiitos taas kirjastolle josta löytyi aiheesta lasten kirjoja. Aluksi lapsilla oli ihan erilainen rytmi ja nyt on rytmitkin hieman tasaantuneet. Jompi kumpi herättää minut aina 7-9 välillä ja sitten pian herää toinenkin. Meillä siis lapset ovat onneksi näin myöhäisiä heräilijöitä. Yöllä tulee sitten isi kotiin ja toisinaan heräämme siihen, jos hän touhuilee jotain, eihän sitä heti saa unta ja pienissä tiloissa kaikki tekeminen kuuluu kaikkialle. Onneksi emme herää siihen joka yö vaan joskus huomaan, että on jo aamu ja mies on täydessä unessa sängyssä.