Katselin hieman kateellisena tuossa, kun moni tuttava on lasten kanssa kotoilun ohessa opiskellut, liittynyt yhdistyksiin (lasten asioita ajaviin), käynyt osa-aikatöissä tms. Itse olen vain ollut kotona lasten kanssa eikä olla yhdessä käyty kuin yhdessä kerhossakaan. Tuntuu kauhaen laiskalta näin katsellessa tätä aikaa taakse päin. Kotona on tullut nyt kuitenkin oltua kohta kaksi ja puoli vuotta. Pitkä aika. Ennen lapsia olin kuitenkin useammassa työpaikassa ja koulussa yhtäaikaa. Mukavuuden haluinen on varmasti sitten oikea sana. Toivottavasti ei kuitenkaan ikä ole syynä tähän.
Itselleni voisin perustella tätä näin; Mieheni ei hirveästi pysty vahtimaan lapsia illalla, koska menee töihin 16 ja 22 välillä ja toisinaan jo klo 13. Lisäksi hän tekee aina jotain remonttijuttuja. Meillä on lähes jokainen yö nukuttu huonosti viimeiset neljä vuotta, joista noin puoli vuotta välillä nukuttiin jo paremmin. Lapseni ovat äitiriippuvaisia, koska ovat kanssani lähes kaiken aikaa. Minulla ei oikein ole hoitoapua. Eikä aloittamissani (hyvin joustavissa) iltaopinnoissakaan käyminen onnistunut.
Olen silti tyytyväinen, koska olen saanut olla ja tehdä lasteni kanssa, joka on ollut parasta kaikessa. Näin on myös perheen harvat yhteiset hetket onnistuneet. Pitäisi olla onnellinen kaikkien puolesta, koska kaikki ovat saaneet tehdä sitä mitä ovat halunneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti